keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Retkellä nurmijärvellä

Eilen kävi Devi osteopaatti Maaria Kaiperlan käsitytelyssä. Lannerangassa on edelleen vinoutta ja kireyttä.
Devi suhtautui käsittelyyn rauhallisesti ja pötkötteli silmät kiinni siinä.

Tammikuisen kolarin jäljet eivät ole helppo häivyttää ja uudestaan päästäänkin käsittelyyn joulukuussa.Myös lokakuun ajalle Maarian käsittelyyn ollaan jonossa tuohon lähellä olevan koirakoulun tiloihin. Tässä välissä on molemmilla koirille vielä aika osteopaatti Leena Piiralle.

Koirien kuntoutus kolarin jäljiltä on ollut työlästä eikä kovin halpaa. Vielä on töitä edessä mutta suunta parempaan on. Devi sai edelleen luvan harrastaa normaalisti ja liikkua paljon.

Nyt tehdäänkin 3-4 kertaa viikossa sitten tehokävelyä 30-40min jolloin Devin tulisi kävellä reippaasti edessäni. Tässä ei nuuskita vaan kävellään. Haastavinta on saada Devi kävelemään edelläni, Devi joka ei kisko ja kulkee vieressäni aina. Tätä ei ole edes mitenkään opetettu.  Metsässäkin jos on vapaana vaan 1 koira kerrallaan kulkee Devi takanani. Tehokävelyn lisäksi lenkkeillään muuten ihan normaalisti. Me ollaan viimeviikkoina oltu enimmäkseen metsälenkkeilyllä, kun tossa viereisessä metsässä vaan on todella mukava lenkkeillä.

Koiria hoidettiin kesän aikana myös laserakupunktiolla jonka ansiosta Dimmu sai elämänsä takaisin. Dimmun syvälihaskrampit saatiin auki ja jätkään palasi suuri liikunnan riemu, energiaa on :) Devi kävi myös kahdesti laserakupuntiossa ja suuri muutoksia myös Devin olemukseen tuli, niskassa ollut kuonapatti katosi ja oikean etujalan jäykkyys(kolarin jäljiltä) helpotti :)