perjantai 14. syyskuuta 2012

Devi luonnetestissä

Viime viikonloppuna oli heelereitten luonnetesti Valkeakoskella, Devi kävi testattavana lauantaina ja itse olin talkoilemassa molemmat päivät.

 Alkuhaastattelun aikana ehti puuhailla kaikenlaista. Prinsessa Devili mm hauskuutti yleisöä pissaamalla reteesti ja ruopimalla antaumuksella maata ja katseli siinä samalla sitä yleisöä et katttokaa ny näin ehtoisa emäntä on täällä paikanpäällä... 
Devi alkoi leikkiä vähän testaajan kanssa kepilläkin, narupötköllä sitten leikki ihan innoissaan. Onneks Devi osaa päästää lelusta irti just silloin jos sitä yritetään nostaa ylöspäin, kun itseä sellainen leikittäminen hirvittää. Tassujen on paree pysyä maassa kun leikitetään :) Tohkeissaan leikki kuitenkin. 

Kelkkaan reagoi aika heti ja räkytti sille mun edessä, aika pitkään haukkuessa heilutti häntääkin niin vimmatusti. Kelkan lähetyessä kävi mun takana ja sivulla riekkumassa. Tuli sit kattomaan kelkkaa kun olin kyykyssä siinä vieressä. Totesi tyypin höpöjutuksi. Kun tultiin uudestaan kelkkaa kohti haukkui innoissaan sille et hei toi höpötyyppi on tuolla vielä, ja kun mentiin siitä ihan vierestä ohi meni pomppimaan kelkan taakse. 

Hyökkäyksessä kyllä puolusti mua :) mut ei jääny mitään hyökkääjää vastaan ja sai se hyökkääjä sit naamanpesunkin ennen kuin kutsuin Deviä luokseni :)

Haalaria oli menossa ihan innoisaan kattomaan et mikäs kiva mytty tässä edessämme onkaan ja aika sätkyn sai kun se haalari nousikin ilmaan... Haukkui sille jonkin verran. Uudestaan ohi kulkiessa kyllä väisti ko paikkaa. 

Tynnyri ei ollu niinkään iso juttu, säikähti kyllä mutta kääntyi aika heti kattomaan että mikäs perkele siellä tulla kolistelee, Kun mentiin yhdessä katsomaan ja istuin hetkeksi tynnyrin päälle oli se et jaa tällänen vaan. Tässä kuitenkin huomasin että Devi on selvästi jo kuormittunut testistä.

Pimeeseen huoneeseen mennessä oli aika levoton ja alas mentävät portaat ei houkutellu sitä. Deville ei jääny mitään muistikuvaa että menin sinne sen edeltä eikä sillä ollu siellä pimeässä mitään hajua mitä sen pitäs tehdä. Yksi oven edessä ollut levy oli sille vaikea ylitettävä. Ja kävi n puolenmetrin päässä musta kääntyen takaisin. Oli sil kyl haju mutta mihin ilmavirta sen vei? Sain auttaa sitä tässä aika paljon. Tästä se tointakyky -1 pieni. Devi ei kyllä ole kovin itsenäinen koira arjessakaan, puuhakas kyllä. 

Seinään kytkettynä ei ainakaan pitäny mitään ääntä, muuten unohdinkin kysyä että mitä siellä tapahtui kun sinne ei yleisökään juuri nähnyt. 

Ampumisista ekaan ei reagoinu mitenkään, tooiseen jossa oltiin pysähdyksissä niin kävi mun takana mua vasten pomppimassa. Kotona arjessa ei reagoi uuden vuoden raketteihin tms. Eikä sorjastajien ampumisista ole tuumannut mitään.


Osa-alueet:
Toimintakyky -1, pieni
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen,hillitty
Taisteluhalu +2, kohtuullinen

Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +1, erittäin vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
+127 pistettä - 15 eli jäi +112 pistettä.




Videoita
Devi ja leikki
Devi ja kelkka
Devi puolustaa