perjantai 8. elokuuta 2014

Kesän kuulumisia

Näyttelyissä on pyörähdetty joonkun kerran kevään ja kesän aikana.

Nasta korkkas pentuluokat Vaasassa ollen ROP pentu. Tampereella oli sitten pentuluokan 3 ja sai kp:n, Tuurissa pentuluokan 2.

Nakkilassa juniroluokassa EH ja Kokemäellä sitten sai Nasta ekan sertinsä ja oli VSP :)

Devi kävi Tuurissa näyttelyssä lähinnä hupiretkellä ja hups sehän oli sitten ROP.. Devillä oli hirveen kivaa kehässä ja oli niin innoissaan kun näki näyttelyhihnan.

Rally-tokossa läytiin kesäkuussa yksissä kisoissa tunaroimassa ohjaajan toimesta oikein urakalla joten hylly tuli ekasta avoimen luokan kisastamme. Kattellaan maltilla kisoja kun ei tarjontaa oikein ole tälle vuodelle kummemmin. Treenaillaan kuitenkin jo innokkaana voittajan liikkeitä( mm oikealla puollella toimimista) jotta sitten joskus ollaan valmiita sinnekin..

Devi osallistui kummityttöni kanssa lapsi ja koira kurssille ja oli ollut oikein pätevää treeniseuraa 8 vuotiaalle.

Nasta on aksaillut vähäsen pentuagilityryhmässä joskin meillä on ollut sieltä mun oman jalkavamman vuoksi paljon poissaoloja. Hauska aksa otus tosta kyllä vois tulla.

Muuten on kesä mennyt kaksipäiseen koiralaumaan totuttelussa. Devi on ottanut ukkostutkan roolin itselleen. Nasta on jonkin verran etsiskellyt Dimmua varsinkin iltaisin. Nyt on onneksi jo rauhoittunut Nastakin. Pieni corgikuumekin on heräillyt mieleen mutta vielä pitää malttaa tovi.